maanantai 9. huhtikuuta 2012

Tunnustus

Suureksi hämmästykseni sain inspiroiva puutarhablogi -tunnustuksen Pientä piharemonttia kirjoittavalta Annulta. Kiitos!

Tunnustukseen kuuluu kolme kysymystä:
1. Miten puutarhainnostus ja puutarhablogin pitäminen syntyivät?
2. Mikä on erikoisin, ihmeellisin, harvinaisin, tunnearvoltaan suurin tai kaunein lempikasvisi?
3. Mikä on puutarhafilosofiasi.
Apua, todella, todella vaikeita kysymyksiä....
1. En oikeastaan tiedä mistä puutarhainnostukseni kumpuaa. Kyllä joo, suvussa on puutarhuri ja mummoni osaa joiden kasvien nimet latinaksi, mutta... Minun innostukseni on vaan pikku hiljaa lähtenyt käsistä. Huomaan voivani hyvin kun saan puuhastella kasvien kanssa. Kun kymmenen vuotta sitten asuin kerrostalossa, harrastin kukkia parvekelaatikoissa. Silloin huomasin toivovani edes pientä plänttiä maata vaikka rivitalon takapihaa. Seuraavaksi muutin rivitaloon ja sain hurmaavan pienen pihan jossa oli jo vaikka mitä kukkaa ja puskaa. Olin aivan innoissani! Kun muutin sieltä kaivoin melkein koko pihan auki... siirsin kukat äitini pihalle. Huomasin häärääväni äitini kukkapenkeissä pahimpaan vierotusoireisiin - jos en saa kitkeä vähän aikaan saan vierotusoireita... joo, olen vähän sekaisin. Pari vuotta sitten löydettiin vihdoin oma koti ja hoitamaton puutarha joka kuitenkin joskus on kukoistanut. Sitä olen sitten villisti lähtenyt "toteuttamaan" - ja siitä syntyi kaaos, puutarhakaaos. Bloggailu alkoi koska täytin facebookini kukkakuvilla ja kaikki "ystävät" eivät ehkä siitä jaksanut innostua.  
2. Jaaa-a, lempikasveja on monia. En osaa nimeä yhtä ylitse muiden. Rakastan vaaleanpunaisia ja tummia, melkein mustia, ja tuoksuvia kukkia.
3. Puutarhafilosofiani - vaikea vaikea... -Tee ennen kuin ajattelet.. olisiko se hyvä...? No sellainen ainakin olen. -Anna kaikkien kukkien kukkia... Ei ehkä ihan pidä paikkaansa. Olen huomannut että puutarhafilosofiani muuttuu vähän koko ajan. Se pehmenee, sallii ja hidastuu ajan myötä.
Tunnustus kuuluu jakaa eteenpäin viidelle blogille. Tunnustus menee blogeille joita seuraan päivittäin koska ne ovat mielestäni kauniita, harmoonisia ja joista inspiroin. Voi olla että blogit joille tämän tunnustuksen jaan on jo aikaisemmin saannut tämän tunnustuksen, ei voi mitään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilahdun todella paljon kun jätät kommentin! Kiitos!
Jag blir jätte glad när du lämnar en kommentar! Tack!